Kevät ja Laulujoutsen

31.03.2020 Kevät etenee omalla painollaan väliin lämpimänä ja väliin kylmänä. Muutamia muuttolintuja on jo tullut kesänvietto paikoilleen tällekin korkeudelle. Jäiset olosuhteet on vielä vesistöissä ja ruokaa niukalti tarjolla. Kansallislintumme laulujoutsen pari on asustellut jo useita vuosia mökki järvellämme ja niin se on ollut odotettu lintu muutajista kevään edetessä. Tänä keväänä sen ensimmäiset fanfaarit kuuluivat jo reilu viikko sitten kun säät olivat lämpimät tälläkin korkeudella ja lumet sulivat järven jäältä. Jääkansi on nyt lumeton ja paikoin tosi liukas liikkua ihmiselle ja sama lienee joutsenillekkin jotka viettävät aikaansa jäällä maaten ja väliin hiukan kävellen etteivät jäädy jäähän kiinni vaikka eristeenä onkin hyvä untuva ja sulka kerros. Ruokaa on niukasti tarjolla koska sulapaikkoja ei vielä ole järveen laskevan puron suulla missä joutsenet ruokailleet aikaisempina vuosina, tosin ovat saapuneet vasta huhtikuussa järvelle. Nyt aamu lämpötilat ollut jopa -14C astetta ja kevään eteneminen on pysähtynyt. Päätinkin auttaa lintuja ja aloitin ruokinnan mistä samalla muutamia kuvia otin piilokojustani yli kirkaassa auringon paisteessa. Hyvin on ruoka maistunut kaksi kertaa päivässä siinä vierailevat saa nähdä pysyvätkö jäällä vai suuntaavatko muualle.

Tekijä: Kari Rossinen

Kotipaikka Helsinki. Itse oppinut valokuvaaja. Valokuvannut Suomen petoeläimiä, lintuja vuodesta 2009 alkaen. Sitä ennen harrastanut valokuvausta jo 1975 alkaen. Nykyisin kuvaan Canonin valmistamilla tuotteilla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s