Karhut lumella

6.5.2020 Martinselkonen

Kevään karhuja lumelle on tullut kuvattua jo useampia vuosia täällä Martinselkosen maisemissa. Tänä vuonna se tuli ajankohtaiseksi kevään hitaan etenemisen ja runsaan lumimäärän salliessa nyt toukokuun vapun jälkeisellä täydellä viikolla. Maastossa olikin hyvät olosuhteet kuvaamiseen, valoa riittävästi ja puhdasta lunta runsaasti, niin myös karhuja. Olosuhteet siis oli mitä mainioimmat karhujen kevätkuvaukseen. Tällä kuvausretkellä oli tavoitteena nuoret eri ikäiset karhut, mitä kuvasin myös viime kesän täällä samoissa maisemissa. Nyt liikkellä oli jo aikuisia uroskarhuja ja errauspentuporukoita, joita sain kuvata ja näin myös jo uroskarhun alkavaa kiimatoimintaa naaraskarhua kohtaan. Naaraskarhun tuoksut alkoivat saada uroskarhun seuraamaan 2-vuotiaan errauspentuporukan emää ja jopa ajamaan pennut ja emän korkealle männynlatvaan turvaan uroksen lähentelyltä. Nämä pennut liikkuivatkin jo varsin rohkeastikkin erillään emostaan. Onhan tämä se vuosi jolloin emon suoja jätetään ja aletaan elää omaa karhun elämää. Muitakin vuosi sitten syntyneitä errauspentuporukoita oli jo liikkellä.

Tekijä: Kari Rossinen

Kotipaikka Helsinki. Itse oppinut valokuvaaja. Valokuvannut Suomen petoeläimiä, lintuja vuodesta 2009 alkaen. Sitä ennen harrastanut valokuvausta jo 1975 alkaen. Nykyisin kuvaan Canonin valmistamilla tuotteilla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s