13.4.2021 Sonkajärvi
Joskus pääsee kuvaamaan läheltä asemapaikkaa kun sattuu vain olemaan paikalla ja tarkkasilmäisenä ympäristöönsä. Niin kävin tätä Lapinpöllöä kuvatessa. Olin istumassa iltapäivän auringossa kuistilla johon olin tullut hetkeä aikaisemmin paikalle kun havaitsen petäjärungossa oksalla istuvan Lapinpöllön. Matkaa lintuun oli istumapaikastani n.7m. Hetken istuin olin paikallani ja sitten poikkesin saunan sisälle rauhoittelemaan vaimoa, että ei kolistelisi hetkeen nyt sitä saunan kiuasta kun oli aloittamassa sen lämmittämisen. Kerroin linnusta ja näimme sen myös saunanikkunasta. Päätin yrittää saada kuvan linnusta ja siihen tarvitsin tietysti kameran joka oli sisällä päärakennuksessa jonne olimme ajaneet pihalle autolla ja kantaneet tavarat sisään. Hain kameran ja aloin ottaa kuvia tuosta saunan kuistilta ”lapparista” kuten pöllökuvaajat sitä nimittää itselle ekakuvat oli tulossa. Lintu istui paikallaan jopa 10 min ennen kuin lensi pois mutta ei siihen suuntaan minne oletin sen lähtevä. Lento suuntautui tiheimpään metsään puita väistellen, eikä aukealle järven jäälle. Talvella helmikuussa olin kuullut pimeässä illassa pöllön ääntelyä samaiselta suunnalta. Aikaisemmin nähnyt autosta kaksi kertaa muutaman vuoden välein kyseisiä lintuja tällä seudulla mutta en päässyt niitä kuvaamaan.




