Martinselkosen kevät

19-20.4.2021 Suomussalmi Martinselkonen

Karhut keväisenä iltana ja aamuna lumelle oli tavoitteena tällä yön yli kestävällä kuvausmatkalla. Paikka on tuttu jo edellisiltä monelta keväältä talviunilta heränneiden karhujen kuvaamispaikkana ja myös paljon olen käynyt kesäisin kuvaamassa pieniä talvella syntyneitä karhunpentuja. Nyt niin kuin kesäisinkin olen yötä kuvauskojussa, minne meno oli helppoa yrittäjän järjestämällä moottorikelkkakuljetuksella, joka sisältyi palvelun hintaan. Kuvausalueelle meno on mukava kokemus talvisessa maisemassa aurinkoisena iltapäivänä istuen reessä, mikä on moottorikelkan vetämä ja taitava kuljettaja ajamassa. Mainittakoon, että paluumatkalla oli myös metso soitimella reitin varrella ja sen pääsi näkemään bonuksena.

Karhuja ei nyt tarvinnut kauan odotella, kun olin saanut laitettua kuvauskaluston ja yöpymisvälineet paikoilleen. Pääsi käytännössä kuvaamaan vaikka heti, jos ei malttanut katsoa miten ne talviunilta heränneet karhut liikkuivat hangella ja metsässä tullessaan kuvauspaikalle. Paikalla oli myös korppeja ja merikotkia. Olin siis astunut keväiseen erämaan tunnelmaan kuunnellessa myös niiden ääntelyä ja katsellessa karhujen liikkumista alueella. Alueelle tuli myös karhuperheen emä, jolla oli jo vuoden vanhat kolme pentua mukanaan. Varovaista oli niiden liikkuminen ja helposti menivät takaisin metsän suojaan, mistä pääsivät turvaan paikalla olleilta uroskarhuilta, jos ne alkavat seurata niiden emää ja pentuja. Tällä kertaa tuo tapahtui yhden kerran ja sen jälkeen emä ja pennut palasivat paikalle auringonlaskun aikoihin. Uroskarhut liikkuivat alueella toisiaan väistellen ja tarkkaillen alueen mahtikarhua, joka oli jo myös tullut paikalle. Muutamia kertoja tuo iso uros antoi liian lähelle tulleille toisille uroksille lähtöjä ajaen niitä pois. Yhden kerran mentiin tosi lujaa syvässä hangessa ja ilmeisen pitkälle tuo mahtiuros saatteli nuoren uroksen, joka pyöri mahtiuroksen ympärillä ikään kuin haastaen mahtiurosta. Upottava lumi vain lensi ilmassa, kun karhut juoksivat siinä. Tuo nuori uros kyllä palasi myöhemmin paikalle, mutta ei enää edennyt turhan lähelle paikan mahtiurosta. Ilta kului pimeään ja kuvia tuli tasaiseen tahtiin. Yön aikana kaivauduin makuupussiin ja nukuin aamuyölle, jolloin heräsin joutsenten ääntelyyn, olivat lentämässä jonnekin kohti pesimäaluettaan. Samalla laitoin kaasulämmittimen päälle kojuun, yö oli pakkasen puolella. Varhain aamulla taas herätyksen antoivat paikalle tulleet korpit ja merikotkat joiden ääntely toimi herätyksenä. Kuvausalueella oli myös karhuja jo liikkeellä ja kohta myös aurinko alkaisi nousta, olihan kello jo viidennellä tunnilla. Paikalle oli yön aikana tullut myös toinen suuri uros joka ei kavahtanut mahtiurosta sen hyökätessä häätämään sitä. Siinä ne seisoivat päät vastakkain ja kovasti ärisisivät toisilleen, mutta tuo toinen ei liikahtanut metsänsuuntaan ja mahtiuros meni takaisin omaan suuntaansa, missä oli jo yön makoillut ja jätti tuo toisen suuren uroksen rauhaan. Aamun aikaan kuvauspaikalla oli 5 uroskarhua, jotka sitten hiljakseen verkkaisesti kävellen, pysähdellen ja katsellen poistuivat alueelta metsän suojaan valon lisääntyessä ja alkavan päivän edetessä. Viimeisenä poistui alueelta vanhin uroskarhu nuorten jo ollessa poistuneet. Aamu olikin jo kulunut pitkälle, kello kävi jo puoliseitsemää. Edessä oli paluu samalla kyydillä, millä tulin ja kohtapuoliin hakija tulisikin, joten oli aika pakata tavarat valmiiksi, siistiä kuvauskoju ja mennä ulkopuolelle laittamaan kuvausaukkojen luukut kiinni. Tuttu moottorikelkan ääni alkoikin kuulua jo ja nostelin tavarat ulos kojusta ja liikuin hangella joka oli muodostunut kantavaksi yöpakkasen myötä. Kesti reen ja moottorikelkan painon hyvin kun palasimme hiukan eri reittiä ja katsoimme kesäisin iltakuvaukseen tarkoitettuja kuvauskojuja. Seuraava kerta olisikin jo vihreämpi maasto, kun kesäksi suunniteltu talvella syntyneiden pienten karhunpentujen kuvausmatka tänne toteutuu.

Tekijä: Kari Rossinen

Kotipaikka Helsinki. Itse oppinut valokuvaaja. Valokuvannut Suomen petoeläimiä, lintuja vuodesta 2009 alkaen. Sitä ennen harrastanut valokuvausta jo 1975 alkaen. Nykyisin kuvaan Canonin valmistamilla tuotteilla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s