28.4.2021 Boreal Wildlife Centre, Viiksimo
Iltakuvausmatka Viiksimon maisemissa karhuja kuvaamassa vielä lumelle. Kevään tulo hidastui ja lämpötilan lasku ja pienet lumikuurot mahdollisti vielä karhujen kuvaamisen lumiselle suoalueelle. Paikan kuuluisat isot karhut, Jogi ja Italo oli tavoitteena, jos illan aika sen mahdollistaisi. Paikalla olikin myös muita kuvaajia, metsäkanalintujen soidin kuvauksessa, joka tosin on aamuöistä ja aamun aikaista kuvaamista. Nyt illan aikana sää oli keväisen vaihteleva, väliin aurinko valaisi kuvausaluetta ja väliin taas se oli pilviverhon takana. Ensimmäisenä kuvausalueen reunalla illan aikana näkyi ahman liikettä, virkeästi näkyi liikkuvan, joka myös myöhemmin illalla liikkui alueen reunametsässä. Illan tavoitteena olleista isoista karhuista kuvausalueelle tuli kotisuolleen jo vuosia täällä ollut Jogi, joka liikkui verkkaisesti ja makoili väliin kuvausalueella. Aikansa oltuaan lähti pois, ilmeisesti kylläisenä poistui alueelta metsään ja ei enää näyttäytynyt illan aikana. Seuraavana paikan ohitti pienempi karhu, mutta ei tullut kuvausalueelle, se kulki sivulta ohitse. Italo, alueen suurin karhu tuli sitten kuvauspaikalle reunalla olevan ojan vartta pitkin pysähdellen ja väliin näytti, että lähteekin pois, mutta havaittuaan ilmaa haistellen alueen olevan tyhjä muista karhuista muuttikin suuntansa ja tuli kuvausalueelle. Italo otti rauhallisesti ja isonkarhun varmuudella ei höntäillyt edestakaisin kuvausalueella, vaan liikkui verkkaisesti istuskellen ja väliin makoillen ja katsellen korppeja ja niiden lentoesityksiä ja vierestä kävelyjä. Myös Italo oli kuvausalueella yksin ja tultuaan kylläiseksi poistui kahdeksannen tunnin aikaan pois metsän suojaan. Kevätilta olikin vielä valoisa ja hyvinpä olisi voinut kuvata vielä, mutta nuo kaksi karhua oli tullut kuvattavaksi ja alueella ei tänä iltana enää ollut liikettä, joten hämärän tultua poistuin kuvauspaikalta.






