Marssivat metsähanhet

5.6.2021 Valamanvaara

Kolmas kerta ja nyt jo kesäkuun ensimmäinen helteinen viikko takana kun yritän saada kuvia vielä metsähanhista, pienellä lammella. Suolla alkaa olla hyttystä, hilla kukkii ja myös suovilla alkaa kukintaa, havainto matkalla kuvauspaikalle. Vähän katselen ympäristöä ja oli jo muutama isompi siipisulka maassa missä metsähanhet olivat oleskelleet. Nyt paikalle tullessa alue oli tyhjä hanhista ja lammessa uimassa oli taviperhe, emä ja kahdeksan poikasta. Lammen rannalla olevasta telkänpöntöstä ei vielä ollut poikaset tulleet alas veteen. Aika virkeästi tavin poikaset uivat ja sukeltelivat lammen vedessä emonsa perässä. Tuota tavien uintia saikin seurata pitemmän ajan ennen kuin ensimmäinen isompi lintu oli tulossa lammelle, sen tulon kuuli jo kaukaa kun laulujoutsenen ääntelyä alkoi kuulua. Useasti kun joutsen tulee lammelle niin hetken päästä sinne tulee myös hanhet. Tuntuu, että kun joutsen on tullut paikalle lammelle ja ääntelee uidessaan, niin lähellä olevat hanhet luottavat joutsenen havaintoihin lammen oleva turvallista tulla. Tällä kertaa kuitenkaan hanhet eivät tulleet joutsenen perässä vaan joutsen aikansa uitua lammella nousi siivilleen ja poistui. Aika kului eteenpäin ja telkkä emo lensi pönttöönsä sisään ja jäi sinne. Hetken päästä toinen telkkä lensi lammelle ja aikoi laskeutua siihen mutta tavi ei suonut sille sijaa lammen vedessä vaan ajoi sen pois lammelta ja telkkä lensi kohti pönttöä missä emo ja kaiketi poikaset oli vielä sisällä, varmuuden vuoksi ilmoitti läsnäolostaan lentämällä pöntön seinämään suoraan, osuen siihen, että pönttö heilahti puussa mihin se oli laitettu kiinni. En kuitenkaan havainnut, että se oli vaikuttanut sisällä olleisiin ja ne olisivat pyrkimässä ulos. Myöhemmin näin kyllä, että telkillä oli jotain erimielisyyksiä olla koko lammella kun ne ajoivat toisiaan takaa lammen pinnalla lentäen ja lyhyitä vedessä juoksu oli myös mutta poikaset pysyi edelleen pöntössä. Toisen kerran lammelle tulostaan joutsen ei ilmoittanut tuli vain ja laskeutui veteen ja alkoi uida lammessa vähän äännelle uidessaan. Alkoi odottelu tuleeko hanhet perässä. Tulihan ne mutta aikaa meni runsaasti ja auringon lasku lähestyi vaikka olikin lähes pilvetön yö tulossa. Nyt hanhet ääntelivät tapansa mukaan lentäessään kohti lampea mutta odotettu veteen laskeutuminen ei tapahtunut vaan hanhet kaarsivat poispäin lammelta ja laskeutuivat lammen taakse suometsään ja jäivät sinne. No eipä ennen ole tuota tapahtunut ja nyt sitten niiden seuraaminen alkoi tulevatko ollenkaan lammella. Aikaa kuluin puolisen tuntia niin alkoi marssivia hanhen päitä vilkkaa suometsän aluskasvillisuudessa ja hanhet marssivat kohti lampea väliin syöden heinää ja pysähdellen mutta tulivat lammelle ja uivat siinä. Joutsen oli myös paikalla mutta tavi ja poikaset oli menneet joko maalle tai ruovikkoon kun isot linnut oli uimassa lammessa. Lammella oli 9 hanhea ja joutsen ja jossakin tavi poikasineen, silti aika hiljaista linnut ei juuri äännelleet, kunnes yksi hanhi meni väärään paikkaan, se oli mennyt liian lähelle tavi emoa ja poikasia jota olivat piilossa ruovikossa. Tavi emo ampaisi kohti tuota hanhea vettä pitkin juosten ja siipiään heiluttaen sai hanhen pakenemaan joka laukaisi myös toisten hanhien pakoreaktion, vettä lensi hanhien juostessa vedessä, siipien ääntä kun ne pyrkivä lentoon ja myös niiden omaa ääntelyä. Lammella oli hetkessä kovasti ääntä, joutsen tosin ei juurikaan osoittanut kiinnostuneen tavin ja hanhien mekkaloinnista, ui rauhassa rantoja pitkin. Hanhet lensivät takaisin suolle mistä marssivat lammelle. Taas aikaa kului ja oltiin jo auringonlasku ajassa kun hanhet tällä kertaa tulivat uudelleen lammelle marssien hiukan eri reittiä mitä aikaisemmin illalla mutta kovasti seurasivat samaan suuntaa taakseen mistä tulivat. Kaulat pitkänä katsellen ja väliin syöden, hetken päästä näin mikä oli saanut hanhien katselemaan taakseen, suometsässä liikkui karhu. Karhu oli kaukana mutta näytti kookkaalta koska varvikossa liikkuessa sen yläosa selkää ja pää näkyi ylempänä varvikkoa. Karhu oli menossa kuvaussuunnasta pois päin ja niin sivulla, että en pystynyt samaan sitä samaan kuvaan hanhien kanssa. Hanhet kävivät vielä lammessa uimassa ja sen jälkeen menivät suometsään kävellen pois lammelta. Kuvia alla illan linnuista.

Tekijä: Kari Rossinen

Kotipaikka Helsinki. Itse oppinut valokuvaaja. Valokuvannut Suomen petoeläimiä, lintuja vuodesta 2009 alkaen. Sitä ennen harrastanut valokuvausta jo 1975 alkaen. Nykyisin kuvaan Canonin valmistamilla tuotteilla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s