Kotkia kuvaamassa

16.12.2021

Joulukuu alkaa olla jo maastossa kuvaamisen pimeää aikaa päivän valoisuuden rajoittuessa pilvisenä päivänä aikana vain muutamaan tuntiin puolen päivän molemmin puolin. Auringon nousuaika on myöhäinen ja lasku aikainen. Useimmiten koko kuukauden aurinkoiset päivät ovat harvassa ja sään ennustaminen nykyään vaikeaa siihen mitä maastossa todellinen sää on. Lumi joka on jo tänä vuonna maassa joulukuussa antaa toki hiukan lisää valoa kuvaukseen ja mahdollistaa sitä. Kotkan ja muutkin linnut lentävät kuitenkin ja etsivät ruokaa itselleen jo aamu hämärässä ja pitkin päivää ennen täydellisen pimeyden ja yön tuloa ja siirtyvät yöpuuhun. Joulukuussa kuvasi maakotka paria ja myös merikotka paria. Molemmat olivat jo ennestään asustelleet kuvauspaikalla ja ympäristössä useita vuosia. Nyt myös molempiin paikkoihin oli hakeutunut yksinäiset lentäjät ja sain seurata miten kotkat suhtautuivat paikalle tulleeseen uuteen kotkaan. Asia selvisi päivän mittaan, että maakotka pari antoi signaalit tulokkaalle heti aamusta. Olet nyt väärällä paikalla, huutamalla ja muutamalla hyökkäävällä lennolla aamuhämärässä joka saikin tulokkaan häviämään koko päiväksi kuvaus alueelta. Merikotka pari joutui kyllä tekemään töitä koko päivän valoisan ajan saadakseen tulokkaan poistumaan omista istumapuistaan missä istuivat aamulla ja iltapäivällä. Tulokkaan tulessa torjutuksi ja yrityksen päätyessä maahan laskuun, minne myös vanhemmat merikotkat tekivät hyökkäyksiään. Kuvia päivän tapahtumista liitteenä.

Tekijä: Kari Rossinen

Kotipaikka Helsinki. Itse oppinut valokuvaaja. Valokuvannut Suomen petoeläimiä, lintuja vuodesta 2009 alkaen. Sitä ennen harrastanut valokuvausta jo 1975 alkaen. Nykyisin kuvaan Canonin valmistamilla tuotteilla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s