15.1.2022 Utanen
Maakotkaa kuvaamassa talvisessa ympäristössä, Utasen kotkakojulla. Paikalla jo aamu pimeässä, ensimmäinen kotkan vierailu oli hämärässä. Onneksi jäi jostain syystä lyhyeksi ja kotka poistui istuskelemaan kuvauspaikan reunalla oleviin isoihin puihin missä muutama korppi ja varis kävi kotkaa hätyyttelemässä ja se lensikin väliin puista tosiin ja vaihtoi istumapaikkaansa. Väliin oli sitten pitkään poissa näkyvistä ja kuvauspaikalta. Palasi ruokailemaan puolentoista tunnin odottelun jälkeen paikalle ja alkoi varovaisesti syömään sulaa paikalle tuotua metsäjänistä. Ruokailu kesti puolisen tuntia ja sen jälkeen poistui maisemaan ilmeisen kylläisenä ja ei enää näyttäytynyt loppu päivänä auringonlaskuun mennessä. Paikalla oli myös mahdollista kuvata pikkulintuja ja itselle harvinaisempaa Harmaapäätikka, mistä otin myös muutaman kuva iltapäivän hämärässä.






