Maaliskuun teerikukkoja

23.3.2022 Boreal Wildlife Centre, Viiksimo

Teerien kevät soitimen aloittelua kuvaamassa soidinsuolla missä myös keskitalvella kuvasin teeriä. Nyt auringonnousu jo huomattavasti aikaisemmin joten paikalla kaksi tuntia aikaisemmin mitä keskitalvella. Pikkuhiljaa alkoikin teeriä tulla suo alueelle ja paikalle tulleiden suhaukset houkuttelivat alueen reunalla olleita paikalle lisää. Koirasteeret olivat vain tänä aamuna suolla, naarasteeret eivät tulleet paikalle. Teerikukot alkoivat jo hiukan esitellä toisilleen itseään ja muutamat olivat jo valmiita lyhyihin takaa-ajoihin jotka päättyivät sitten keskinäisiin kamppailuihin. Meno kiihtyy kun kevät etenee pitemmälle ja kuukausi kääntyy huhtikuuksi ja naarasteeret tuleva mukaan soidin suolle esittäytymään. Tuolloin alkavat kovemmat kamppailut urosteerillä kuka pääsee naarasteerien suosioon ja paritelemaan. Kuvausaika oli vielä sopivan lyhyt, teerikukot tulivat paikalle ennen auringon nousua ja poistuivat kun aurinko oli noussut ja valaisut puolitoistatuntia suoaluetta. Kuvia alla aamun tapahtumista.

Tekijä: Kari Rossinen

Kotipaikka Helsinki. Itse oppinut valokuvaaja. Valokuvannut Suomen petoeläimiä, lintuja vuodesta 2009 alkaen. Sitä ennen harrastanut valokuvausta jo 1975 alkaen. Nykyisin kuvaan Canonin valmistamilla tuotteilla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s