Susia kuvaamassa

Huhtikuun 1 päivä 2022 susia kuvaamassa Wildlife Safaris Finland.

Kevään ensimmäinen yön yli kestävä kuvausmatka kuvatessa susia. Sudet heräilivät ja ilmestyivät kuvauspaikalle jo aamuhämärässä ( 7 ) ja oleskelivat aamun aikaan kuvausalueen taka reunalla. Yksi rohkeampi kävi aamun aikana lähempänä, muu joukko pysyttelin metsän reunassa olevalla aukeamalla kumpareella makoillen ja vähän liikkuen toistensa seurassa. Katosivat metsään auringon noustua. Iltapäivällä paikalle tuli sitten yksitellen ja varovaisesti, kuusi nälkäistä sutta suo alueen keskivaiheille olevalle haaskalle. Olivat pitkän talven jäljiltä aika laihoja ja karvakin oli jo alkanut vaihtumaan. Sudet mitä päivän mittaan kuvasin ja katselin olivat alfapari ja edellisen vuoden pentuja. Tarjolla ollut haaska näkyi maistuvan söivät haaskaa ahneesti ja kantoivat irti saaneita ruhon osia mukaansa metsään poistuessaan mistä tulivat ja oleilivat jo aamun aikaan. Nuoret juoksivat väliin keskenään ja ajoivat takaa korppeja mitkä näkyi häiritsevän osaa pentuja, väistelivät korppien hyökkäyksiä. Muutamat eivät niistä välittäneet vaan söivät rohkeasti tarjolla ollutta haaskaa. Auringon laskiessa poistuivat kaikki paikalta, ilmeisesti syötyään tarpeeksi, muutama juoksivat vielä keskenään suo alueen takan reunalla. Kolmen noista iltapäivällä nähdyistä ja kuvatuista tummia väritykseltään, erottui toisista paikalla olleista ja aamulla kuvatuista.  

Tekijä: Kari Rossinen

Kotipaikka Helsinki. Itse oppinut valokuvaaja. Valokuvannut Suomen petoeläimiä, lintuja vuodesta 2009 alkaen. Sitä ennen harrastanut valokuvausta jo 1975 alkaen. Nykyisin kuvaan Canonin valmistamilla tuotteilla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s