09.042022 Boreal Wildlife Centre, Viiksimo
Lauantai iltana yrittämässä saada kuvattua karhu tälle alkavalle keväälle Viiksimossa. Päivä oli oli keväinen, edellisen päivän vesisateet ohitse ja lämpötila + asteita muutama. Tuo sade oli pehmittänyt lumenpinnan ja myös teiden pinnat. Tie missä kuvauspaikka oli ja on muutama kilometri sivussa pääteiltä ja sinne oli talvenmittaan kehittynyt ”polannetta ” aurauksen jäljiltä. Eteneminen oli hidasta jurraamista ja auto kulki syvällä raiteessa missä oli jo kerran tämän päivän aikana ajettu ura. Pois ajaessa kulku olikin jo helpompaa mutta rattia sai silti olla valmis pyörittelemään, että auto pysyi sohjoon ajetussa urassa.
Olin kuvauspaikalla jo kolmen jälkeen ja sää vaihteli illan aikana useasti. Oli kovaa tuulta lumisadetta, auringonpaistetta ja pilvistä ennen hämärää jolloin tuuli oli jo tyyntynyt. Jo menomatkalla näin karhun liikkuneen tien ylitse mitä ajoin paikalle. Paikka on tuttu 12 vuoden ajalta, sama paikka missä olen kuvannut ensimmäiset karhu, susi ja ahma kuvani. Nyt sitten alkoi odotus ja maisemaan tuijotus, kuten ( Finnairin lentäjällä ) milloin karhu tulee näytille. Merikotkia lenteli ja istui paikalla 3 mäntyjen latvassa. Korpit niitä lennätti väliin. Yli kolmen tunnin istunto päättyi kun karhu ilmestyi maisemaan ja lähestyi kuvauspaikkaa kohti. Aika syvälle karhu upposi metsäisillä paikoilla missä tuuli ei ollut kovettanut hangenpintaa, aukeammalla hanki kesti hyvin. Sain kuvattua isokokoista uros karhun mikä oli tavoitteena. Hämärän tultua ja karhun poistuttua alueelta myös minä poistui paikalta. Alla muutamia kuvia illan ajalta karhusta.












