Maakotka ja haukkoja syksyn ruska väreissä

Käkiperä 22.9.2022

Syksyn värejä, maakotkaa ja haukkoja kuvaamassa yhden päivän syyskuun lopulla. Ajankohta siihen jo aika sopiva maaruskan värit hyvät ja lehtipuissa vielä lehtiä jonkun verran jäljellä vaikkakin kuvauspaikka on aukealla ja tuulisella paikkaa maastossa. Tuuli ei ollut poistanut vielä puista kaikki lehtiä kylmien öiden sitä jouduttaessa. Maakotkia paikalla kävi yksi ja haukoista paikalla oli varpushaukka ja kanahaukka. Kanahaukan vierailu oli vain lyhyt istunto mutta varpushaukka jahtasi paikalla olleita närhiä pitkin aamupäivää. Maakotka oli paikalla 30 min keskipäivän aikaan ja sain kuvat tuolta ajalta. Kanahaukka istunto kelon latvassa kesti vain hetken. Varpushaukka oli uusi lajia ja sen taitavaa lentoa oli hyvä seurata. Ei vielä tuona päivänä ollut lähtenyt muuttomatkalle. Kuvaaminen jäi vähemmälle on olin varautunut vain maakotkan kuvaamiseen sopivalla optiikalla. Maakotkaa varmaan palaan kuvaaman kun lumet maisemissa. Sää oli pilvinen koko päivän, aamupäivällä pientä tuulta. Alla muutamia kuvia kuvaus päivältä.

Tekijä: Kari Rossinen

Kotipaikka Helsinki. Itse oppinut valokuvaaja. Valokuvannut Suomen petoeläimiä, lintuja vuodesta 2009 alkaen. Sitä ennen harrastanut valokuvausta jo 1975 alkaen. Nykyisin kuvaan Canonin valmistamilla tuotteilla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s